Назад к книге «Kavaluus ja rakkaus» [Фридрих Шиллер, Friedrich von Schiller]

Kavaluus ja rakkaus

Friedrich Schiller

Friedrich Schiller

Kavaluus ja rakkaus / Murhenäytelmä viidessä näytöksessä

JГ„SENET:

Presidenti von Walter, erään saksalaisen ruhtinan hovissa.

Ferdinand, hänen poikansa, majuori.

Hovi-marsalki von Kalb.

Lady Milford, ruhtinan rakastettu.

Wurm, presidentin koto-sihtieri.

Miller, kaupungin soitto-mestari.

Hänen vaimonsa.

Loviisa, heidän tyttärensä.

Sohvi, Ladyn kammari-neitsyt.

Ruhtinan kammari-palvelija.

Syrjä-jäseniä.

ENSIMГ„INEN NГ„YTГ–S

Ensimäinen kohtaus.

Kammari soitto-mestarin kodossa.

Miller nousee juuri tuolilta ylös ja asettaa suuren viulunsa syrjään. Rouva Milleritär, vielä aamu-puvussa, juo kahvia.

Miller (kiireesti kävellen edes ja taas). Se on kerralla sanottu! Tämä asia alkaa tuntua ilkeältä. Tyttäreni tulee pahaan huutoon. Huoneeni joutuu maineen-alaiseksi. Presidenti pääsee jälille ja – lyhykäisesti, minä käsken nuoren herran ulos.

Rouva. Ethän sinä ole häntä huoneesesi vietellyt, etkä tytärtäsi hänelle syötiksi asettanut.

Miller. En huoneeseni häntä vietellyt, enkä tytärtäni hänelle syötiksl pannut; kuka sitä kysyy. – Minä olin herra huoneessani. Minun olisi pitänyt pitää tyttäreni paremmassa kurissa. Minun olisi ajoissa pitänyt ajaa majuori ulos, – tahi olisi minun heti pitänyt ilmoittaa koko juttu hänen ylhäisyydellensä, herra papalle. Nuori paroni saa siitä korkeimmakseen vähän nenällensä isältään, vaan tämän vihat lankeevat soittaja-rievun päälle.

Rouva (juoden ulos kahvi-kupin). Vieläkö mitä! Mitä joutavata! Mikä siitä voi sinulle tulla? Kuka sinulle voi mitään tehdä? Sinä teet työtäsi, hankit oppilaita, mistä vaan saat.

Miller. Mutta sanoppa kumminkin, jos voinet, mitä hyvää tästä asiasta voipi syntyä? Naida ei hän tyttöä voi. – Naimisesta ei ole puhumistakaan, ja hänen jalka – Jumala varjelkoon! – sepä siivoa olisi! – Vaan kuules ämmä, kuin tuommoinen herra von on rehmänyt siellä ja täällä, eleskellyt sen ja sen lutkan kanssa, niin se kyllä maistuisi semmoisesta herrasta päästä oikein mesi-marjaan käsin. Katsohan vaan, katsohan vaan! Jos sinulla olisi silmä joka oksan-reiässä, ja vaikka jokaisen veri-pisaran edessä seisoisit vahtina, lumoo se tytön nenäsi edessä, ja viettelee ja pettää, ja tyttö on pilattu iäksensä, jääpi yksinänsä istumaan, eli jos leikki on hänestä hyvää, jatkaa se sitä, (Kädellään lyöden otsaansa) Herra Jeesus!

Rouva. Jumala varjele, rakas taivaallinen isä!

Miller. Kyllä siinä onkin varjelemista. Mitäs muuta se tuommoinen tuulen-häntä sitten tarkoittaa juoksullaan? – Lapsi on kaunis – solakka – sievä jalalta. Sisus-värkki saa olla millinen tahansa. Siitä teissä vaimo-ihmisissä ei paljon pidetä lukua, kuinhan vaan on kaunis kuori, kiiltävä nahka. Vaan jos herra juoksulainen vielä havaitsee, että sisällyskin on hyvä tytössä, – hoo, sitten se vasta oikein ponnistaakin sen perään, – enkä sitä ihmettelekään. Ihminen on aina ihminen. Se on varmaa.

Rouva. Lukisitpa ne ihmeen-kauniit piljetit, joita se armollinen herra alituisesti kirjoittaa tyttärellesi. Voi hyvä Jumala! Niistä se vasta oikein selvästi näkyy, ett'ei hän rakasta mitään muuta kuin hänen ihanata mieltänsä.

Miller. Kas niin, se se vasta oikea keino onkin! Puuta lyödään, oravata tarkoitetaan. Kellä terveisiä on lähettää liha-kullalle, se käyttää hyvää sydäntä sanan-saattajanansa. Kuinhan ensin mieli ja sydän on voitettu, kyllä ruumis seuraa jälestä; palvelijat tekevät niinkuin näkevät herras-väen tekevän, ja lopulla on se kumottava kun se, joka on parittajana ollut.

Rouva. Katsohan nyt noita kauniita kirjojakin, jotka herra majuori on hankkinut tänne. Tyttäresi pitääkin niistä rukouksia.

Miller (viheltää). Ho hoo! Vai rukouksia! Kyllä näyt tietävän! Siveyden yksin-kertaiset opit ovat herra paronista liian suorat. Se talon-poikainen liha-liemi on hänen armonsa sokuri-ydelmään tottuneesta mahasta liian raskasta. Hänen p