Meren urhoja

Rudyard Kipling

Rudyard Kipling

Meren urhoja / Kertomus suurilta matalikoilta

I

Tupakkasalongin tuulenpuoleinen ovi oli jätetty auki Pohjois-Atlantin sumun virrata sisälle, suuren vuorolaivan keinuessa ja kohoillessa ja päästäessä tuon tuostakin varotusvihellyksiä kalastaja-aluksille.

"Tuo Cheyne-nulikka on pahin kiusankappale koko laivalla", lausui muuan pörhökankaiseen päällystakkiin puettu mies lyödä läimäyttäen oven kiinni. "Hän on täällä aivan liikaa. Hän on vielä liian keltanokkainen."

Valkotukkainen saksalainen kurotti itselleen sandwichin ja munkatti pureksiessaan: "Kyllä tunnen tuon lajin. Amerikka on täynnä sellaisia. Ei olisi haitaksi, jos antaisitte tuoda köydenpätkiä maahanne tullitta."

"Pah! Ei hänessä mitään erikoista vikaa ole. Häntä tulee pikemmin sääliä kuin moittia", venytti muuan newyorkilainen, maatessaan pitkin pituuttaan patjoilla märän kattoikkunan alla. "Häntä on laahattu ympäriinsä hotellista hotelliin pienestä tenavasta saakka. Puhuin aamulla hänen äitinsä kanssa. Hän on sangen miellyttävä nainen, mutta hän ei yritäkään pitää poikaa aisoissa. Poika on nyt menossa Eurooppaan täydentämään kasvatustaan."

"Hänen kasvatustaan ei ole vielä alotettukaan." Tämän lausui muuan nurkassa kyyröttävä filadelfialainen. "Hän saa kaksisataa dollaria kuukaudessa taskurahoja, niin kertoi hän minulle itse. Eikä hän ole vielä kuudentoista."

"Hänen isälläänhän on rautateitä, eikö niin?" sanoi saksalainen.

"Niin. Ja kaivoksia ja metsiä ja laivoja. Rakennuttanut itselleen palatsimaisen asunnon San Diegoon ja toisen Los Angelesiin. Omistaa puolikymmentä rautatielinjaa, puolet Tyynenmeren rannikon metsistä ja antaa vaimonsa kuluttaa rahat", jatkoi filadelfialainen verkalleen. "Vaimo sanoo, että Länsi ei sovi hänelle. Ja niin hän raahustaa ympäriinsä poikineen ja hermoineen, koettaen arvatenkin löytää sellaista mikä häntä huvittaisi. Floridaan, Adirondacksiin, Lakewoodiin, Hot Springsiin, Newyorkiin, ja taas alusta vuoronperään. Poika ei nykyään ole paljon muuta kuin jonkinlainen kyypparin jäljennös. Kun hän on saanut loppukiillotuksen Euroopassa, tulee hänestä suorastaan kamala."

"Minkätähden ei isäukko itse voi pitää huolta hänestä?" kysyi ääni pörhökankaisesta päällystakista.

"Isäukko käärii rahaa kokoon. Ei varmaankaan halua häiriintyä. Hän tulee kyllä huomaamaan erehdyksenpä muutaman vuoden perästä. Vahinko, sillä pojassa on koko joukko hyvää ainesta, kun vain pääsisi siihen käsiksi."

"Köydenpätkällä, köydenpätkällä!" murisi saksalainen.

Jälleen paukautettiin ovi auki, ja hoikka, hintelärakenteinen, arviolta viisitoistavuotias poika nojautui sisään korkeitten porrasten yläpäässä, puoleksi poltettu savuke toisessa suupielessä riippuen. Hänen kasvojensa kellertävä kalpeus sopi huonosti yhteen hänen ikävuosiensa kanssa, ja hänen olennossaan oli sekotus päättämättömyyttä, kerskurimaisuutta ja sangen helppohintaista hienoutta. Hänellä oli kirsikanvärinen nuttu, polvihousut, punaiset sukat ja pyöräilykengät, ja päässä takaraivolle työnnetty punainen flanellilakki. Hän vihelteli hampaittensa välitse silmäillessään seuruetta ja virkkoi sitten kovalla, kimeällä äänellä: "Totta vie, siellä on sakea ilma. Joka puolelta kuuluu kalastajaveneitten kirkunaa. Totta vie, eikö olisi suurenmoista, jos ajaisimme jonkun yli?"

"Sulje ovi, Harvey", sanoi newyorkilainen. "Sulje ovi ja pysy ulkopuolella. Sinua ei tarvita täällä."

"Kuka estää minua olemasta täällä?" vastasi poika levollisesti. "Oletteko te maksanut minun pilettini, herra Martin? Eiköhän minulla ole yhtä hyvä oikeus olla täällä kuin muillakin."

Hän otti joitakin pelikuutioita pelilaudalta ja alkoi heitellä niitä käsissään.

"Kuulkaas, hyvät herrat, täällä on kuolettavan yksitoikkoista.

Eiköhän pistettäisi vähän pokeriksi?"

Ei kukaan vastannut, ja hän veti joitakin savuja savukkeestaan, heilutti sääriään ja rummutti pöytää joks