Isäntä ja renki

Leo Tolstoy

Tolstoy Leo, graf

Isäntä ja renki

ISГ„NTГ„ JA RENKI

I

Se tapahtui 70-luvulla, talvella, Nikolainpäivän jälkeisenä päivänä. Pitäjäässä oli juhla ja kauppias Wasili Andrejitsh Brehunov, majatalon pitäjä, ei voinut olla poikessa, hänen kun kirkonisäntänä piti olla kirkossa ja sitte kotona ottaa vastaan ja kestitä sukulaisia ja tuttavia. Mutta niin pian kuin viimeiset vieraat olivat lähteneet pois, alkoi Wasili Andrejitsh heti hankkiutua matkalle naapuriin kartanon omistajan luo, jonka kanssa jo kauan oli eräästä metsästä kauppaa hieronut. Wasili Andrejitsh teki kiirettä, ett'ei kaupungin kauppamiehet kerkiäisi ennen häntä tehdä tuota edullista kauppaa. Nuori kartanon herra pyysi metsästä kymmenen tuhatta ruplaa sen tautta vaan, että Wasili Andrejitsh tarjosi siitä seitsemän. Metsän oikeasta arvosta oli se kuitenkin ainoastaan kolmas osa, Wasili Andrejitsh olisi ehkä tinkinyt vieläkin enemmän hinnasta, sillä metsä oli hänen piirissään ja hänen ja muiden maakauppiaitten kesken oli jo ammoin olemassa semmoinen järjestys, ett'ei toinen kauppias korottanut hintaa toisen piirissä; mutta hän tiesi, että muita metsänostajia oli aikeessa mennä kauppaa hieromaan Gorjatshkinin metsästä, ja hän päätti heti lähteä ja lopettaa asia kartanon herran kanssa. Ja sen tautta hän, niinpian kuin juhla oli ohi, otti arkustaan 700 ruplaa, lisäsi niihin huostassaan olevia kirkon rahoja 2,300, jotta kaikkiaan oli 3,000 ruplaa, ja ne tarkkaan luettuaan ja pantuaan lompakkoon oli valmis lähtemään.

Renki Nikita, ainoa Wasili Andrejitshin rengeistä, joka sinä päivänä ei ollut humalassa, juoksi hevosta valjastamaan. Nikita sen tautta ei ollut humalassa sinä päivänä, että hän oli juoppo ja nyt paastosta asti, jota ennen oli viinaan menettänyt sekä takkinsa että saappaansa, oli vannomalla päättänyt olla juomatta eikä juonutkaan toista kuukautta. Silläkään kertaa hän ei juonut, vaikka juhlan ensimmäisinä päivinä viljanaan vuotava viina siihen häntä kovasti viettelikin.

Nikita oli viidenkymmenen vanha mies, naapurikylästä kotoisin. Hän ei ollut oma isäntänsä, niinkuin hänestä sanottiin, vaan suurimman osan elämästään hän oli ollut palveluksessa muilla. Joka paikassa pidettiin häntä arvossa hänen työteliäisyytensä, sukkeluutensa ja voimansa tähden, pääasiallisesti kuitenkin hänen hyvän, miellyttävän luonteensa tähden; mutta ei missään hän pysynyt kauempaa aikaa, sillä pari kertaa vuodessa, jopa välistä useamminkin, hän juopotteli ja silloin sitä paitsi menetti viinaan kaikki päältään ja kävi raivoisaksi ja toraisaksi. Wasili Andrejitshkin oli jo muutamia kertoja ajanut hänet luotaan, mutta ottanut sitte taas takaisin, sillä hän piti arvossa hänen rehellisyyttään, rakkauttaan eläimiä kohtaan ja ennen kaikkea vähäpalkkaisuuttaan. Wasili Andrejitsh ei maksanut Nikitalle 80 ruplaa palkkaa, minkä sellaisen rengin olisi pitänyt saada, vaan noin 40, jotka antoi hänelle ilman tiliä, vähinerin, ja enimmäkseen tavarassa kalliista hinnasta puodista eikä rahassa.

Nikitan vaimo, Martta, reima muija, joka ennen oli ollut kaunis nainen, emännöitsi kotona kasvavan pojan ja kahden tytön kanssa. Nikitaa hän ei pyytänytkään luoksensa asumaan ensiksikin sentähden, että jo 20 vuotta eli erään tynnyrintekijän, toisesta kylästä olevan miehen kanssa, joka majaili samassa talossa, ja toiseksi sentähden, että hän, vaikka kohtelikin miestään, miten tahtoi, kun tämä oli selvänä, pelkäsi häntä kuin tulta, kuin hän oli humalapäissään. Nikita oli näet kerran, kun oli kotona juonut päihinsä, luultavasti kostaakseen vaimolleen kaiken selvänä kärsineen nöyrtymisensä, murtanut auki hänen kirstunsa, ottanut sieltä kaikki hänen kalliimmat koristeensa ja kirveellä hakkuupölkyllä pieniksi pirstaleiksi paloitellut kaikki hänen röijynsä ja hameensa. Koko Nikitan ansaitsema palkka annettiin hänen vaimolleen eikä Nikita ollenkaan