Perijätär

HonorГ© Balzac

HonorГ© de Balzac

Perijätär

Ensimäinen luku

Maaseutukaupungeissa tapaa usein taloja, joiden näkeminen herättää saman alakuloisen mielialan kuin synkimmät luostarit, autioimmat ahot tai surullisimmat rauniot. Ehkä samalla huomaakin noissa taloissa asustavan luostarin hiljaisuuden, aron kuivuuden ja raunioiden kuolemanmuiston, elämä ja liike on niissä niin rauhallista, että muukalainen luulisi niitä asumattomiksi, jos hänen silmänsä eivät sattumalta kohtaisi kalpeita ja kylmiä kasvoja, luostarinomaista henkilöä, joka vieraan askelten houkuttelemana on painanut päänsä ikkunaruutua vasten. Tämä surullinen mieliala lepäsi myöskin erään saumurilaisen talon yllä, joka nähtiin sen vuorisen kadun päässä, joka yläkaupungin kautta johti linnaan. Tämä katu, nykyään vähän käytetty, paahteinen kesällä, kylmä talven aikaan ja paikottain hyvin pimeä, vetää puoleensa huomiota pienillä piikivillä lasketun kivityksensä puolesta, joka on heleäkaikuinen ja aina puhdas ja kuiva. Silmiinpistävä on myöskin tämän koukertelevan kadun ahtaus ja sen hiljaiset talot, joita ympäröi vanhan kaupungin vallitus. Nämä rakennukset, jotka, vaikkakin puusta tehdyt, ovat jo nähneet kolme vuosisataa vierivän ylitseen, ovat mitä erilaatuisimpia ulkoasultaan ja antavat tälle Saumurin osalle aivan erikoisen mielenkiinnon muinaistutkijain ja taiteilijain silmissä. Onkin vaikeata kulkea näiden talojen ohi ihastelematta niiden valtavia tammihirsiä, joiden päihin on veistetty omituisia aiheita ja jotka mustine korkokuvineen hallitsevat useimpien rakennusten pohjakerroksia. Useissa taloissa ovat päädyt tiilikerroksen peittämät ja huippenevat suippokatoksi, jonka hirret vuosien kuluessa sateen ja päivänpaisteen vaikutuksesta ovat notkistuneet käyriksi. Vielä kiintyy katse rapistuneihin ikkunalaitteihin, joissa vaivoin huomaa niiden mustuneet taidokkaat veistokset ja jotka tuntuvat ylen heikoilta kannattamaan niitä mullalla täytettyjä ruukkuja, joissa jonkun köyhän työläisnaisen neilikat tai ruusut kukkivat. Myöskin sattuvat silmään talojen ovet, suunnattoman suurilla metallilevyillä koristetut, joihin esi-isämme ovat kirjoittaneet kotoiset hieroglyyfinsä, joiden merkitys on jälkimaailmalta jäänyt salaan. Moni protestantti lienee niihin tunnustanut uskonsa, moni salaseuralainen niihin kätkenyt kirouksensa Henrik IV:ä vastaan. Moni porvari lienee niihin ikuistanut sukunsa ylhäisen alkuperän, sen unohdetun loistokauden kunnian. Koko Ranskan historia on noissa salakirjoituksissa. Huojuvan mökkirähjän rinnalla, jonka seinään käsityöläinen on kiinnittänyt höylänsä, ammattinsa merkin, on aatelismiehen asunto, jonka kivisen kaariportin otsikossa vielä voi nähdä merkkejä hänen vaakunastaan, minkä vuoden 1789:n jälkeen näiden seutujen yli kulkeneet vallankumoukset ovat lyöneet sirpaleiksi. Tällä kadulla ei pohjakerroksissa ole mitään silmiinpistäviä kauppa- eikä varastohuoneita, keskiajan tuntijat voivat täällä seurata esi-isiemme elämäntottumuksia niiden kaikessa yksinkertaisuudessa. Pohjakerrosten matalat kauppasuojat, joissa ei ole suuria ikkunoita eikä näytekaappeja, ovat syviä, pimeitä ja ilman koristuksia sekä ulko- että sisäpuolelta. Niiden ovet ovat kaksiosaiset ja korkeilla rautalevyillä silatut; yläovi on sisältäpäin lukittu, mutta alaovi, jossa on teräsjänteellä varustettu kello, käy lakkaamatta. Ulkoilma ja päiväpaiste tulevat sisään tähän kosteaan luolaan joko oven yläpuolelta tai sylen korkeudella lattiasta olevasta ikkunasta, mihin ovat kiinnitetyt vankat luukut, jotka avataan aamulla ja suljetaan illalla rautapuomeilla. Samalle seinälle ovat kauppatavarat ripustetut. Mitään ei ole vain silmänkoreudeksi. Kauppatavaran laadusta riippuen on näytteillä pari kolme tynnyrillistä suolaa tai kalaa, muutamia kääröjä palttinaa, köyttä, messinkitouvia, tynnyrin vanteita ja lisäksi joitakin vaatekappaleita.

Astukaamme sisään. Siistinnäköinen nuoruu