Назад к книге «Valtameren salaisuus» [Эдгар Аллан По, Эдгар Аллан По]

Valtameren salaisuus

Edgar Poe

Edgar Allan Poe

Valtameren salaisuus

Esipuhe

Edgar Allan Poe syntyi tammikuun 19 p. 1809 Bostonissa Yhdysvalloissa. Hänen isänsä ja äitinsä olivat näyttelijöitä, isä suvultaan englantilais-irlantilaista lähtöä. Vanhemmat olivat hyvin köyhiä ja kuolivat aikaisin. Edgar oli keskimäinen kolmesta sisaruksesta ja joutui varakkaan skotlantilaisen kauppiaan, John Allan'in ottopojaksi, saaden hänen mukaansa toisen liikanimensä.

Kasvatusvanhempainsa mukana joutui hän aikaisin Englantiin, jossa hän alotti koulunkäyntinsä. 1821 muutti hän takaisin Amerikaan, jossa tuli Richmondin akatemia-kouluun. Siellä saavutti hän mainetta sekä komeana ja uljaana nuorukaisena, josta kerran oli tuleva rikkaan miehen perillinen, että myös etevänä oppilaana ja urheilijana, joka tavallisimmin saavutti ensi ennätykset sekä tieteen että voimailun kilpakentällä. Eritoten eteväksi mainitaan hänet latinan ja ranskan kielessä sekä uimisessa. Käytökseltään oli hän ylpeä ja saavutti vain harvoin ystäviä; ynseään kuoreen piiloutui kuitenkin hellä ja hyvä sydän, mutta onnettomuudeksi samalla tavaton määrä hermostunutta intohimoa ja outoja viettejä.

Charlottesvillen yliopistoon tuli Poe helmikuussa 1826, ryhtyen opiskelemaan vanhoja ja uusia kieliä. Täälläkin saavutti hän mainetta sekä etevänä oppilaana että urheilijana. Mutta samalla vietti hän epäsäännöllistä elämää, m.m. pelaten ja siten arveluttavasti velkautuen. Saman vuoden joulukuussa jätti hän yliopiston sinne enää koskaan palaamatta. Kasvatusisä kieltäytyi maksamasta hänen pelivelkojaan ja niin jätti hän myös kasvatuskotinsa.

Tämän jälkeen tapaamme hänet Bostonissa, jossa hän koettaa saada erään kappaleen esitetyksi ja julkaisee yksityisesti painosta runokokoelman. Kumpaisessakin hän epäonnistui. Tämä tapahtui vuoden 1827 lopulla.

Hänen kohtalonsa lähinnä seuraavana vuonna ovat aivan tuntemattomat; ei ole mitään varmoja tietoja edes siitä, oleskeliko hän silloin Amerikassa vai Europassa. Kasvatusäitinsä kuollessa helmikuussa 1829 ilmestyy hän taas näkyville, ruveten uudelleen kokeilemaan runoilijana. Taas julkaisee hän runokokoelman, mutta saavuttamatta menestystä.

Heinäkuussa 1830 menee hän silloin West Pointin sota-akatemiaan, mutta erotetaan sieltä maaliskuussa seuraavana vuonna harkitun tottelemattomuuden vuoksi. Kahdeksi vuodeksi katoaa hän taas ihmisten ilmoilta, eikä ole tunnettua, millä hän tällöin on henkensä elättänyt ja missä oleskellut.

Mutta 1833 saadaan hänestä taas yhtäkkiä kuulla: hänelle annetaan 100 dollarin palkinto erään sanomalehden julistamassa kertomus-kilpailussa. Hänkin pääsee nousemaan tuntemattomasta pimeydestä, mutta ei korkeammalle kuin siihen valoon, jossa novellien kirjoittaja amerikalaisessa aikakauskirjassa, "makasiinissa", työskentelee. Hänellä on nyt pieni vakinainen tulolähde.

Odottamattomuuksien miehenä Poe taaskin ystäviään hämmästytti: toukokuussa 1836 nai hän serkkunsa, nimeltä Virginia Clemm, joka oli ijältään ainoastaan 14-vuotias. Ja syistä, joita ei ole koskaan selvitetty, erosi hän seuraavan vuoden alussa tuosta aikakauskirjasta, josta hän oli viime vuosina tulonsa saanut, – muuttaen New-Yorkiin. Mutta menestymättä sielläkään muuttaa hän 1838 Philadelphiaan, jossa siihen aikaan tällaisia "makasiineja" runsaasti julkaistiin. Eräs niistä saavutti nyt Poen johdolla hyvin suuren maineen ja leviämisen etupäässä hänen omien merkillisten kertomustensa vuoksi.

Vuosi 1841 täällä Philadelphiassa oli nyt Poen elämä onnellisin. Kaikki tunnustivat hänet eteväksi ja merkilliseksi kirjailijaksi, hän oli suuren aikakauskirjan päätoimittaja, ja hänen maineensa alkoi levitä laajalle. Mutta sitten tuli taas onnettomuus. Hänen vaimonsa sairastui pitkälliseen tautiin, josta epätoivoisena Poe rupesi elämään epäsäännöllisesti. Hän joi ja oli ajoittaisin tylsänä, ellei suorastaan mielisairaanakin. Tällaista köyhyyttä ja kurjuutta jatkui vuosikausi