Mr Britling pääsee selvyyteen II

Герберт Джордж Уэллс

H.В G. Wells

Mr Britling pääsee selvyyteen II

TOINEN OSA

MATCHING'S EASY SODAN AIKANA. (Jatk.)

TOINEN LUKU

Osanottajia

1

Varsinkin kaksi asiaa nyt askarrutti mr Britlingin mieltä. Toinen oli suurenmoinen ja miehekäs aatos, sankarillinen ja juhlallinen laadultaan, ajatus, että pitäisi ryhtyä ottamaan osaa suureen taisteluun, jättää Dower House tottumus- ja toimintapiireineen ja lähteä – . Päästyään aatoksissaan tuohon asti hän ei ollut oikein selvillä mihin oli lähdettävä tai mitä oikeastaan oli tehtävä. Hänen mieleensä kuvautui tekaistuun univormuun puettu vapaaehtoinen, joka aiheutti vakavia vaurioita pensasaidan takaa esiin hyökkäävälle viholliselle. Univormu oli luultavasti sommiteltu samaan tapaan kuin se puku, joka hänellä oli yllään mi Direckin saapuessa. Siinä oli hihanauha. Toisinaan hän taas kuvitteli työskentelevänsä puhelimen ääressä tai jossakin toimistossa suorittamassa jonkinlaista näennäisvirallista työtä, joka kysyi pikemmin älyä kuin harjoitusta. Silloinkin tietysti hihanauhalla varustettuna. Kuukaus sitten hän olisi tuskin tiennyt, mikä "hihanauha" oikeastaan on; nyt se tuntui kansallisen järjestyminen tunnussanalta. Hän oli maanantaina aamujunassa matkustanut Lontooseen aikoen heti kirjoittautua johonkin tarjona olevaan toimeen; sanalla sanoen: hän tahtoi saada hihanauhan mitä pikimmin. Aamulehdet, joita hän osti asemalla, muuttivat hänen Pariisin välttämätöntä kukistumista koskevan vakaumuksensa toivonsekaiseksi epäilyksi, mutta ei saanut järkytetyksi hänen päätöstänsä. Uutiset, joissa kerrottiin tappioista ja takaa-ajoista ja peräytymisestä peräytymästä päästyäkin, olivat sanomalehdistä kadonneet. Saksalaisten oikea siipi oli joutunut vastahyökkäyksen alaiseksi ja näytti olevan vaarassa ahdistua Parisin ja Verdunin väliin englantilaisten hyökätessä siviltä sen kimppuun. Tämä kevensi hänen mieltänsä, mutta ei mitenkään muuttanut hänen uutta käsitystään, että sota oli pelottavan ankara asia. Siinäkin tapauksessa, että vihollista pidätettäisiin ja pakotettaisiin hiukan peräytymään jäisi riittävästi työtä joka miehelle, kun tulisi kysymykseen ajaa se takaisin omaan maahansa. Tämä sota oli jotakin ennenkuulumatonta ja koski varmaan kaikkia… Se merkitsi, että joka miehen oli annettava itsensä. Että hänenkin oli uhrauduttava. Tätä asian selvää tajuamista ei mikään saanut estää puhkeamasta teoksi. Oli erinomaisen häpeällistä pysytellä nyt syrjässä ja olla tekemättä voitavaansa sivistyksen hyväksi, Englannin hyväksi, kaiken mukavuuden ja turvallisuuden hyväksi, jota oli saanut nauttia – noita harjoitettuja, tottelevaisia, riivattuja miljoonia.

Sinä päivänä mr Britling oli pelkkää yltiöpäistä vapaaehtoisuutta, pelkkää isänmaallista uhrautuvaisuutta.

Mutta kaiken tämän urheuden takana oli mr Britlingin mielessä tuo toinen asia, eräänlainen pelko. Hän oli nyt valmis levittäytymään hyökkääjää vastaan kuin rohkea kalkkunakukko, joka höyhen jännittyneenä. Hän oli valmis käymään eteenpäin pistin ojona, marssimaan ja kaivamaan niin kauan kuin voimia suinkin riittäisi, ampumaan ja, jos niin tarvittiin, kuolemaan juoksuhautaan mieluummin kuin sallisi saksalaisen militarismin hallita maailmaa. Omasta puolestaan hän ei peljännyt. Hän oli valmis kaatumaan taistelukentälle tai sankarillisesti makaamaan sotilassairaalassa. Mutta seikka, jonka erikoinen ja lamaava luonne oli hänelle täysin selvä ja jota hän siitä huolimatta kaikin voimin yritti olla tajuamatta, oli se, ettei sodan hirviö ollut läheskään yhtä halukas lähestymään häntä kuin hän sitä, että sen silmät jo olivat kiintyneet johonkin hänen ulkopuolellansa ja takanansa olevaan, että se jo liiankin selvästi ojensi pitkää, varjomaista käsivarttansa hänen ohitsensa siepatakseen Teddyn – ja Hugh'n…

Nuoriso on sodan ruokaa…

Teddyhän ei kumminkaan missään tapauksessa kuulunut