Runoelmia

Johann Wolfgang von Goethe

Johann Wolfgang von Goethe

Runoelmia

I.В LAULUJA, BALLADEJA Y.M

Onni, minkä elo toi,

Hyvä, paha, tässä soi.

Kankaan ruusu

Näki poika ruususen,

Ruusun kankahalla.

Ol' niin nuori, kaunoinen,

Poika luoksens iloiten

Riensi joutumalla.

Pikku ruusu punainen,

Ruusu kankahalla.

Poika virkkoi: Taitan sun,

Ruusu kankahalla!

Ruusu virkkoi: Pistän sun,

Iäksi ett' muistat mun,

Enp' oo valtas alla.

Ruusu, ruusu punainen,

Ruusu kankahalla!

Taittoi häijy poika tuo

Ruusun kankahalla;

Ruusu pisti eikä suo —

Eipä auta kaivut nuo,

Jop' on valtans' alla.

Pikku ruusu punainen,

Ruusu kankahalla.

Sokkosilla

Sa rakas Lotta kulta,

Miks kääntyy poies multa

Ain' avosilmäs sun?

Vaan silmät sitehessa,

Sa heti, haetessa,

Jo löysit – miksi? – juuri mun.

Sa tartuit kauloihini

Ja pidit minust' kiini,

Sun sylees kaaduin ma.

Vaan, side silmist' poissa,

Jo paljast' pilaa noissa!

Sa naurain jätit sokkoa.

Hän riensi tänne, sinne,

Eik' tiennyt vihdoin minne,

Hänt' kaikki pilkkasi.

Jos et suo lempeäs mulle,

En selville ma tulle,

Vaan sokkona jään iäksi.

Löydetty

Ma kerran salossa

Kävelin,

Noin suotta vainen

Siell' kuljeksin.

Näin varjosessa

Ma kukkasen,

Kuin silmä kirkas,

Kuin tähtinen.

Ma olin taittaa,

Vaan kukka: No,

Mun nääntymähän

Sa poimitko?

Siis juurinensa

Ma nostin sen

Sek' omaan' huostaan

Vein aartehen.

Hänt' turvapaikkaan

Ma lasin. Siell'

Hän viihtyy, kukkii

Ain' yhä viel'.

Yhtäläiset yhteen

Nous kevätkukka

Tuolt' alta maan,

Nous varhain kaikessa

Sulossaan.

Tul' mehiläinen,

Joi imien: —

Nuot kahdet kuuluu

Kai yhtehen.

Runottarein poika

Mait', metsä vieriellen,

Mun virttäin viserrellen —

Niin paikast' paikkahan!

Ja tahdiss' kaikki liikkuu,

Ja muodossa, näät, kiikkuu

Kaikk' minuss' ainian.

Ma tuskin oottaa taidan

Ens heinää luona aidan,

Ens kevätkukkaista.

Net laulelen ma silloin,

Ja talvi tulee milloin,

Viel' noita muistan ma,

Eip' estä lumi, halla,

Ma laulan kaikkialla —

Jo kukkii talvi tuo!

Jo sekin kauno poissa,

Ja suvi lehdikkoissa

Mull' uudet riemut suo.

Sill' tammen alla tuossa

Kosk' nuoret nään ma koossa,

Ma yllyttämään heit'!

Jo jäykkä poika vierii,

Ja tyly tyttö kierii

Mun kuullen säveleit'.

Te jotka siivet luotte

Mun kantoihin ja suotte

Mun yhä pyöriä vaan,

Te runottaret, varmaan

Myös mäkin luona armaan

Tok' vihdoin rauhaa saan?

Itsepetos

Mun naapurilla vastapäät',

Kas, liikkuu akutin!

Hän varmaan kuunteleepi, näät,

Jos jäin ma kotihin.

Ja luulevaisuus josko, min

Ma näytin äskettäin,

Ain' – kun sen nytpä pitääkin

Viel' piilee syömessäin.

Vaan, voi, ei noita ollenkaan

Mun kyyhkyin tuumaile!

Nyt näen ma: iltatuuli vaan

Hän verhoiss' leikitsee.

Läsnäolo

Kaikki ennustaa sua:

Näyttäikse aurinko armas,

Seuraat sa, toivon ma, pian.

Kedolla astutko sa,

Olet sa ruusujen ruusu.

Liljain liljakin myös.

Karkeloiss' liikut sa koska,

Liikkuvat kaikki myös tähdet

Kanssas ja ympäris sun.

Yö! siis olis nyt yö!

Nytpä sun loistosi voittaa

Loistoa kultaista kuun.

Hempeä, armas sa oot,

Ja kukkaset, kuu sekä tähdet

Palvelee, päivyt, vaan sua.

Päivyt! – Siis mullekin oo

Luojana herttaisten päiväin:

Elo ja iäisyys siin'!

Joen rannalla

Te laulut, muinoin rakkaat mulle,

Pois unohduksen mereen jo!

Teit' poika ei rakastetulle

Eik' neiti enään laulelko.

Teiss' armastain oon lauleskellut,

Vaan armas petti, näetsen:

Teit' veteen olin kirjoitellut,

Siis uppokaat myös vetehen.

Meren tyyni

Vesissä mi tyyni tuima!

Meri nukkuu unissaan;

Huolissa jo tähtää laivur

Yhä suljaa pintaa vaan.

Mitään tuulta ei niin mistä

Kuolon rauha kauhea!

Valta-aavikolt' ei pistä

Esiin ei niin lainetta.

Onnellinen matka

Vaan sumut jo särkyy,

Jo selvenee