Iphigeneia Tauriissa

Johann Wolfgang von Goethe

Johann Wolfgang von Goethe

Iphigeneia Tauriissa Viisinäytöksinen näytelmä

ENSIMMГ„INEN NГ„YTГ–S

ENSIMMГ„INEN KOHTAUS

Iphigeneia.

IPHIGENEIA. Varjoihin tämän pyhän, vanhan puiston, tään lehdon latvain alle hiljaisien kuin pyhäkköhön jumalattaren ma astun vielä tuntein säikkyväisin, en ensikertalaista tutumpana; jää täällä oudoks aina sieluni. Niin monet vuodet kätkenyt on täällä mua tahto ylhä, jolle altistun, mut vieras oon kuin tänne tullessani. Erottaa meri, ah, mun armahista, ja rannalla ma päivät pitkät seison hakien hengelläni maata Hellaan; mun huokauksiini vain aalto vastaa ja kuohut mulle kumeasti soivat. Voi häntä, joka ypö yksin elää etäällä vanhemmistaan, siskoistansa! Lähimmän hältä onnen kaiho kalvaa. Häneltä aatos aina taapäin karkaa pihoille taaton, missä ensi kerran hänelle aamu aukas taivaan, missä kauniisti leikki kasvinkumppanit, suloisin sitein liittyi sisko siskoon. Jumalten kanssa kiistä en; mut naisen on elon-arpa valitettava. Mies sodan herra on ja kodin, maalla myös vierahalla voi hän toimeen tulla, hänt' taisto hurmaa, häntä voitto kruunaa, on kunniakas hälle kuolema. Kuink' ahdas onkaan naisen onni! Miestä totella tuimaa velvoitus ja lohtu jo on; mut kuinka kurja, koska hänet etäälle ajaa karsas kohtalo! Niin täällä Thoas, jalo mies, mua kiintää, pyhin ja vakain orjankahlehin. Oi, kuinka julkean ma, jumalatar, mykällä palvella sua kapinalla, sua, auttajaani! Vapahasti tulis eloni sulle omistettu olla. Myös olen aina turvannut ja turvaan sinuhun nytkin, Artemis, sa, joka kätesi vienon, pyhän annoit apuun kuninkaan kuulun hylkytyttärelle. Niin, tytär Zeun, jos mies tuo korkea, min tuta annoit tytär-uhrin tuskaa, jos hän, jos jumalainen Agamemnon, ken alttarilles antoi kalleimpansa, on Troijan raunioilta armostasi palannut mainittuna maahan isäin, jos vaimonsa Elektran, ja Oresteen, nuo armaat aarteet, hälle säilytit: minutkin vie jo viimein heimolleni. Mua auta, auttajani kuolemasta, elosta täällä, jok' on toinen kuolo!

TOINEN KOHTAUS

Iphigeneia. Arkas.

ARKAS. Kuninkaan airueena tervehdän ma hältä papitarta Artemiin. Jumalatartaan Tauris kiittää tänään uusista ihmevoitoistansa. Riennän edellä kuninkaan ja sotajoukon jo heidän tulostansa viestin tuomaan.

IPHIGENEIA.

On valmis vastaan-otto arvokas.

Näkevä suopeasti jumalatar kädestä Thoaksen on uhrin hurskaan.

ARKAS. Oi, jospa suopea myös papittaren ois silmä, kalliin, kunnioitetun, oi, pyhä impi, jospa enne hyvä kaikille meille siitä hymyis! Vielä salainen kaiho kattaa sisimpäsi; varromme turhaan vuodet pitkät sanaa sun povestasi tuttavallista. Niin kauan kuin sun tuntenut oon täällä, tuon katsees eessä olen kammostunut; jää sielusi kuin rautakahlein kiinni taotuks sydämesi synkimpään.

IPHIGENEIA.

Niin orvon, niin maanpakolaisen sopii.

ARKAS.

Oletko orpo, pakolainen täällä?

IPHIGENEIA.

Maa vieras voiko isänmaaksi tulla?

ARKAS.

Ja sulle vieraaks isänmaa on tullut.

IPHIGENEIA. Siks sydämeni yhä verta vuotaa. Ens nuoruudessani, kun tuskin sielu isään ja äitiin, sisaruksiin liittyi, kun vesat uudet, armaat kumppanuksin juuresta vanhain puitten taivahille kohota mielivät, ah, silloin kiro minuhun outo tarttui, rakkahista erotti minut, katkoi kauniit siteet kädellä rautaisella. Nuoruuden parahin riemu, elon ensi vuotten menestys meni pois. Vain varjo olen ma, vaikka pelastuinkin, itselleni, ei mulle koskaan elon kukka aukee.

ARKAS. Niin onnettomaks itsesi jos sanot, sanoa voin sun kiittämättömäksi.

IPHIGENEIA.

Teit' aina kiitän.

ARKAS. Vaan et aulihisti, mi kiitos hyväntyön on palkka paras, et ilosilmin, jotka mielen alttiin ja elon tyytyväisen merkki ovat. Kun tähän templiin vuotta monta sitten syvästi-sala sallimus sun kantoi, kuin jumal-lahjan vastaan otti Thoas sun täällä suopeudella, hartaudella. Ja hertas oli sulle ranta tämä, mi muuten kolkko muukalaiselle: näät ei sua ennen outo noussut maalle, ken martaana ei lehdoss' Artemiin ois