Uusi aika: Romaani

Santeri Alkio

Santeri Alkio

Uusi aika: Romaani

ENSIMГ„INEN OSA

I

Jokirannan nuorisoseura oli koko kesän ahkerasti voimistellut ja urheillut. Aikaisesta keväästä alkaen nähtiin nuoria miehiä ja poikasia joka ikinen päivä juoksuharjoituksissa puolialastomina. Toisinaan hypittiin korkeushyppyä ja kolmiloikkaa ja riideltiin vahvasti, milloin senti-, milloin millimetreistä. Myöhemmin kesällä liittyivät tytöt mukaan. Sitte se vasta alkoi!

Vanhat ihmiset nurisivat. Tämä nyt vasta koko lopun tekee! Niitä ei saa koskaan käsissään pidetyksi. Ennen, kun ne aivan hyppelivät, väsyivät edes joskus ja vetivät sitten uupuneita raajojaan kotiinpäin. Jos niille puhui jotain silloin, painoivat silmänsä alas eivätkä puolustautuneet, Mutta nyt on pahaisimmallakin aina sana valmiina. Urheillaan, muka! Se on "terveellistä"! Koko maailmassa urheillaan, kehuvat. Mene ja tiedä mikä siitä lopuksi tulee. Työväkeä niistä vain ei tule.

Niin sanoivat vanhat.

Nuorisoseuran talo oli saanut koko suven olla jotenkin autiona. Silloin tällöin iltasilla kokoonnuttiin sinne tanssimaan, kun satoi. Talo oli uudenpuoleinen, vähäläntä rakennus. Ikkunoista oli useita puhki. Ulko-ovesta oli lukko ollut rikki koko kesän. Toisinaan sai se retkottaa avoinna, toisinaan taas puulla tuettuna seista. Sisällä oli kevätkesästä yritetty pitää lattia lakaistuna niin kuin ennenkin, mutta kesänpäälle se jo jäi, sitten kun kerran, jolloin oveen oli laitettu uusi lukko, pojat olivat murtautuneet ikkunasta sisään. Siitä ensin sanailtiin, toisten mielestä kun sellainen vallattomuus oli hävytöntä. Mutta moite ei saanut yleistä kannatusta. Ne jotka tahtoivat sisäänmurtautuneita nuhdeltaviksi eivätkä saaneet seuraa sitä tekemään, suuttuivat. Yksi heistä meni näyttämölle ja potki vihoissaan siellä rikki pari pensas kulissia, jotka oli viime talvena maalarilla teetetty. Pian ilmestyi myöskin viime talvena ostettuun esirippuun suuri puukonhaava ja ulko-oven uusi lukko särkyi uudelleen. Seuran talolla näytti menevän joka kerta kun siellä joku kävi jotain rikki. Mutta kukaan ei parantanut. Kun tuolista meni poikki jalka, ei kukaan viitsinyt sitä ottaa kotiinsa korjatakseen. Mutta moni sitä potkasi, kunnes toinenkin jalka särkyi. Vasta syyspuoleen, kun seurahuonetta kerran siivottiin, vietiin tuolirauska rikkatunkiolle. Siellä oli jo ennestään koko joukko seuran kalustoa risana ja rampana.

Se tuli siitä, kun kaikki jäsenet olivat niin reippaita ja väkeviä. Mikä oli pitäjän mestari, mikä piirin mestari, kuka yllötteli Suomen mestariksi. Mutta seuran kokousta ei oltu voitu saada kunnollisesti toimeen koko kesänä. Kerran oli yritetty, mutta sinne ei tullut muita kuin kirjuri ja esimies, – sitten kun ehtivät. Jälemmin tästäkin kokousyrityksestä oli vähältä tulla riita, ne toiset jäsenet kun väittivät, ettei kenellekään ollut kokouksesta annettu mitään tietoa. Siitä sanailtaessa havaittiin, että johtokunnan kokous oli ollut vasta lauantai-iltana ja seuraavana päivänä jo piti olla seuran kokous. Mutta sihteeri ei ollut ehtinyt kenellekään mitään tietoja antaa, varsinkaan kun johtokunnan kokouksen jälkeen oli ollut kohta painiharjoitus viikon päästä tulevaa pitäjän mestaruutta koskevaa kilpailua varten. Eihän sille sellaiselle kukaan osannut mitään.

Kesäjuhlan ohjelmaan ei oltu saatu muuta kuin urheilua. Näytelmä oli jäänyt sen vuoksi, että kaksi pääosaa tuotiin takaisin toimikunnan puheenjohtajalle kaksi päivää ennen juhlaa. Toisen toi eräs tyttö sen tähden, että hänen äitinsä piti mennä ripille samana pyhänä kuin juhlakin oli, eikä tytön sopinut silloin sellaisiin. Toinen tuotiin sen vuoksi, ettei asianomainen ollut viitsinyt lukea. Puhujia oli pyydetty useitakin, oman pitäjän kappalaisesta erääseen sosialidemokratiseen suutariin asti, joka joskus puhui kasvatuskysymyksistäkin, vaikka olikin ammatiltaan puoluepuhuja. Pastori oli kerran luvannut tulla puhumaan nuorisoseuraan, vaikka ymmärsikin vanhempain i