Alaskan tyttö

Джек Лондон

Jack London

Alaskan tyttö

1

Kieltäymystä on ollut monenlaista tässä maailmassa. Mutta pohjaltaan on kieltäymys aina samaa. Kummallista on siinä vain se, että miehet ja naiset luopuvat rakkaimmastaan koko maailmassa jonkun vieläkin rakkaamman vuoksi. Niinhän Abel uhrasi laumansa esikoisia ja niiden ihraa. Lauman esikoiset ja niiden tali oli hänelle rakkainta, mutta hän uhrasi ne saadaksensa Jumalan suosion. Ja samoin oli laita Abrahamin, kun hän valmistautui uhraamaan poikansa Isakin kivisellä alttarilla. Hän rakasti suuresti Isakia, mutta hän rakasti Jumalaa vielä enemmän. Kenties hän pelkäsi Jumalaa. Olkoon tämä nyt niin taikka näin, pari milliaardia ihmistä on sen selittänyt rakkaudeksi Herraa kohtaan, ja että Abraham tahtoi palvella häntä.

Ja koska nyt on vahvistettu totuus, että rakastaminen ja palveleminen kuuluvat yhteen ja että uhraaminen ja luopuminen on palvelemista, niin on silloin Jees Uck, vaikka hän olikin vain tummaihoiseen rotuun kuuluva nainen, rakastanut yhtä jalosti kuin jaloimmat. Hän ei suinkaan historiaa tuntenut, oli vain oppinut selittämään ilman ja tuulen laadut metsäeläinten tavoista ja elämästä. Ei hän siis ollut koskaan kuullutkaan Abelista eikä Abrahamista puhuttavan. Ja koskei häntä sattumus ollut heittänyt Pyhän Ristin sisarten yhteyteen, ei hän tiennyt mitään Ruthista, tuosta moabitilaisesta naisesta, joka luopui Jumalastaankin vieraan maan oudon naisen vuoksi. Jees Uck oli vain oppinut kieltäytymään niinkuin nuija tottelee liikevoimaa ja jotakuinkin samalla tavalla kuin koira pakotettuna luopumaan ytimekkäästi luusta. Ja kuitenkin, kun hänen koettelemustensa hetki löi, kesti hän sen niin hyvin kuin joku jalorotuisempi kieltäytyen suurenmoisella tavalla.

Tämä on Jees Uckin tarina, ja samalla kerrotaan Neil Bonnerista ja Kitty Bonnerista ja parista Bonnerin jälkeläisestä. Jees Uck kuului tosin tummaihoisten rotuun, se on totta, mutta hän ei ollut intiaani, ei eskimo eikä innuiti. Vanhat suulliset tarinat tiesivät kertoa, että eräs Skolkz, eräs yukonilainen toyooti-intiaani, joka nuoruudessaan oli vaeltanut innuitien deltamaalla, olisi liittynyt erääseen heidän naiseensa, jonka nimi oli Olillie. Olillien äiti oli eskimo ja isä innuiti. Skolkzilla ja Olilliella oli tytär Halie ja tämä oli Jees Uckin äidinäiti.

Halie, jossa jo oli kolmen heimon verta ja joka ei kammonut vieraaseen heimoon sekaantumista, liittyi venäläiseen Shpack-nimiseen turkiskauppiaaseen, joka aikoinaan tunnettiin nimellä »vahva ja paksu». Shpack saa tässä käydä venäläisestä tarkemman lajituksen puutteessa, sillä hänen isänsä, slavonilainen rangaistusvanki, oli paennut pohjoisen Siperian elohopeakaivoksista ja tavannut Qimban, paimentolaisnaisen, josta tuli Shpackin äiti. Shpack oli Jees Uckin äidinisä.

Ellei Shpack olisi joutunut merikansan vangiksi napamaiden hurjien asukkaiden käsiin, ei hänestä olisikaan tullut Jees Uckin äidinisää eikä Jees Uckin tarinaa olisi olemassakaan. Mutta hän joutui napaseutulaisten vangiksi, pakeni Kamtshatkaan ja joutui sieltä norjalaisten valaanpyytäjien laivassa Itämerelle. Kohta sen jälkeen hän ilmestyi Pietariin, eikä kulunut monta vuotta, kun hän oli matkalla itään päin, vaeltaen samaa vaivalloista tietä kuin hänen isänsä puoli sataa vuotta aikaisemmin oli kulkenut tuskassa ja vaivassa. Mutta Shpack oli vapaa mies, kulki suuren venäläisen turkisyhtiön palveluksessa. Tässä toimessaan hän vaelsi yhä itäänpäin yli Beringin meren venäläiseen Amerikkaan. Pastolik'issa lähellä suurta Yukonin suistomaata hän otti Halien vaimokseen. Tästä avioliitosta syntyi tyttölapsi Tukesan.

Yhtiön käskystä lähti Shpack kanoottimatkalle parinsadan peninkulman päähän Yukonia ylöspäin Nulaton asemalle, ottaen mukaansa Halien ja pikku Tukesanin. Tämä tapahtui v. 1850, ja juuri samana vuonna virtaintiaanit hyökkäsivät Nulatoon hävittäen sen tykkänään. Siellä päättyi Shpackin ja Halien elämä. Tänä kauheana